se vähäinenkin lumi suli sitten ennen aattoa kokonaan,ei saatu valkoista joulua.tein perjantaina elämäni ensimmäisen tiikerikakun(myllynparas sivujen ohjeella)tuli tosi herkullista,vein sen ja kinkku juustopiirakan  tuliaisiksi vanhemmilleni kun aattona sinne mentiin.nuorempi 8v poika uskoo vielä joulupukkiin,mutta sanoi ettei yhtään huijaripukkia tarvitse tulla jos oikea ei ehdi...hän kyllä tuntee teeskentelijät..eli meille ei tullut pukkia...toi vaan lahjasäkit kun olimme saunassa..siskon perhe  oli siellä kanssa ja 2v kummipoika oli ihanan tohkeissaan kun repi auki lahjapapereita,hän halusi avata kaikkien paketit.eli avaaminen tais olla tänä vuonna se juttu.tosin rekka,bussi ralli auto ja autoratakin piti pikkumiehen kiireisenä.meidän pojat ei saanut leluja oikeastaan yhtään, pari isoa pienoismallia(isänsä lupasi auttaa rakentamisessa liimaamisessa ja maalaamisessa)pari pleikkari peliä paljon vaatteita ja suurin oli yhteinen kannettava tietokone.leffaliput ja lahjakortit on hyvä keksintö,niitä tuli myös.kävin aattona kävelyllä lapsuuden maisemissa pukinmäessä.vaikka satoi vettä oli ihana kävellä ja muistella kuka oli asunut missäkin yms.kävelin tunnin ennen saunaa ja ruokaa.en ole mikään jouluruuan suurkuluttaja.syön oikeastaan kinkkua ja perunoita ja lämmin savustettua lohta ja herneitä..ihan vähän maistelen aina laatikoita,mutten tykkää niistä.mutta jälkiruat ja ihanat leivonnaiset pitää kyllä kalorit korkealla..suklaatakin oli tarjolla,mutten ahminut,söin vain pari jälkkäriksi.eilen sunnuntaina oli kaunis ilma yöllä oli pakastanut ,mutta päivän mittaan  lämpeni.lähdin kävelylle ja kiertelin vähän uusia reittejä..silläseurauksella että kiersin pariin kertaan saman paikan ohi ja lopulta kävelin kaksi tuntia ja välillä otin juoksu spurtteja.ilma oli ihanan raikas,välillä vähän sateli muttei se haitannut.sotungin kauniit maalaismaisemat saa välillä unohtamaan kuinka lähellä olemmekaan helsingin hulinaa.vasemman jalan sääri kipeytyi jonkin verran,mutta ei ole enää kuin vähän kipeä.tänään piti minun ja äitini ja poikien lähteä uimaan uimahalliin ,mutta ulkona on tosi kova tuuli ja myrskyää,pelastuslaitos oli kehottanut pysymään sisätiloisssa.nyt odotellaan myrskyn laantumista ja aletaan katsomaan joulupukilta saatua rango elokuvaa. eli palailen taas!